Hitaasti on kevät edennyt tänä vuonna, aivan liian hitaasti ainakin meidän kärsimättömien puutarhurien mielestä. Viime keväänä samoihin aikoihin oltiin kyllä enemmänkin kuin pikkuisen pidemmällä. Ei oo vuodet veljiä keskenään, ei, niin kuin vanhan kansan viisaus kuuluu. Mutta kyllä tästä vielä ihan hyvä kevät ja kesä kehittyy, uskoo ainakin ikuinen optimisti!
Termi slow gardening, josta itsekin viime keväänä kirjoitin, on viime aikoina ollut mielessä. Malttamaton ei aina tahdo muistaa ja luonto taitaa nyt sitä meille opettaa.
Bellis ja muutama orvokki oli kuitenkin viikonloppuna ihan pakko hankkia, kun piharuukun multa oli sulanut niin että sain siitä kuivat kanervat pois. Vähän raukoilta näyttävät pikkuiset isossa ruukussa, mutta siinä on heillä tilaa kasvaa ja komistua.
Pihalla kukassa ovat ainoastaan lumikellot. Niitä onneksi nousee eri puolilla heti kun vain penkistä lumet sulavat. Kovasti on lyhyt kukkavarsi heillä vielä, mutta toivottavasti pian lämpenee sen verran, että uskaltavat täyteen mittaansa kohota.
Tässä lähikuva yhdestä yllä olevista kerrotuista lumikelloista.
Hiukan sinistäkin pilkistelee paikoin, tässä sinivuokon nuppu. Pian, ihan kohta, täältä pää ylös nostetaan.
Kesälumipisara (Leucojum aestivum), jota minä kyllä edelleen mieluummin kutsun aikaisemmalla nimellään Suvikello, on myös jo hyvässä kasvussa, vaikka kukkiikin vasta hiukan myöhemmin eli kesän alussa. Vieressä nousee ainakin scillaa eli idänsinililjaa.
