Perinneruusut

Mustialanruusu

Valamonruusu

Minulla on pihallani kaksi perinneruusua, vai pitäisikö ehkä sanoa perintöruusua, Mustialanruusu ja Valamonruusu. Ne ovat molemmat alun perin lähtöisin isovanhempieni pihalta, josta ne ovat kulkeutuneet minulle hyvin perinteiseen tapaan, juurivesoja pihasta toiselle siirtäen. Valamonruusun reitti on kulkenut isoäidiltäni hänen sisarelleen, jonka poika, siis isäni serkku, toi joskus aikoinaan juurivesan vanhempieni pihalle. Sieltä minä olen tuonut pienen alun itselleni. Mustialanruusun alun olen itse saanut tädiltäni sieltä isovanhempieni pihalta.

Mustialanruusua levitti viime vuosisadan alussa silloinen Mustialan maanviljelysopiston taimitarha, joka siis antoi ruusulle sen suomenkielisen nimen. Isoisäni on aikoinaan opiskellut Mustialassa, joten ehkä hän on tuonut ruusun sieltä mukanaan. 

Mustialanruusu, Rosa 'Minette', kasvaa runsaan metrin mittaiseksi ja kauniin vihreät versot taipuvat rennosti kukkien painon alla. Kukka on hennon vaaleanpunainen, löyhästi kerrannainen. Sateisena kesänä kukkanuput mätänevät helposti ja koko kukinta voi mennä pilalle. Parhaiten Mustialanruusu viihtyy aurinkoisella ja avoimella paikalla.

Valamonruusu, Rosa 'Splendens', on kestävä ja rotevakasvuinen sekä leviää juurivesoista todella voimakkkaasti. Sen historia ja kasvitieteellinen tausta ovat epäselviä. Sitä ei tavata juuri muualla kuin Suomessa, mikä voi viitata venäläiseen alkuperään. Nimestä on myös kahdenlaista tulkintaa - toisen mukaan ruusu olisi peräisin Valamon luostarista ja toisen mukaan kyseessä on käännösvirhe. Kukka muistuttaa hiukan unikon kukkaa, jota ennen kutsuttiin nimellä valmu, ja nimi tulisi siitä. Kukka on loistavan karmiininpunainen, vaaleakeskustainen, puolikerrannainen tai lähes yksinkertainen.

Valamonruusun versot kohoavat parhaimmillaan noin kolmeen metriin, joten olen joskus suunnitellut sen kasvattamista köynnösruusun tapaan. Ehkäpä sen vielä toteutankin jonain päivänä, kuten eilamar on tehnyt. Tässä linkki aiheeseen hänen blogissaan Illakosta varjoliljaan.

Syysvuokkoilua

Tänään olen askarrellut syysvuokkojen parissa. Minulla on pihalla vaaleanpunainen syysvuokko, Anemone hupehensis. Se kasvaa melko lähellä orapihlaja-aitaa ja on viihtynyt hyvin.

Aiemmin tällä viikolla mies tasoitteli aidan kesäkasvua ja samalla kysyi, voisiko vetää aidan viereen kapean käytävän, jota pitkin kulkea. Tunnustin, että esimerkiksi kielo (ja juolavehnä!!) on levinnyt turhan lähelle pensaita tai oikeastaan niiden alle, joten pieni karsiminen on varmaankin paikallaan, MUTTA sitä ennen haluan pelastaa yhden aidan vierelle levinneen kasvin ...

Seuraavana aamuna mies sitten trimmerinsä kanssa ryhtyi toimeen muistamatta lainkaan, mitä oli puhuttu, ja leikkeli myös syysvuokon lehdistön. Oli kyllä pahoillaan, kun erheestä huomautin, ja lupasi ostaa tilalle uuden kasvin. Vaasan Kukkatorilta löytyikin jättikokoinen valkoisen syysvuokon taimi, Anemone japonica-hybrid 'Whirlwind', joka Suvipihalla pääsi Kuupuutarhaan valkoisen särkyneensydämen viereen.

Pensasaidan viereltä yritin tänään kaivaa ylös alasleikatun syysvuokon juurakkoa, vähän mutu-tyyliin mentiin ;)

Löytyihän sieltä maavartta, jossa oli hiukan myös lehtiä/varrenpätkää/versoja tallella. Tänään opin siis, että syysvuokko leviää maavarren avulla, kuten muutkin vuokot. Kaivamastani multapaakusta revin pois melkoisen määrän kielon (?) juurakoita ja ehkä muutaman juolavehnän tms. rikkaruohon juuren. Jäljelle jääneet osat, joiden luulen olevan syysvuokon kasvustoa, istutin ruukkuihin.

Jokaiseen ruukkuun tuli maavarren pala, jossa oli edes pieni vihertävä kasvinosa jäljellä. Parhaassa tapauksessa minulla on ensi kesänä seitsemän uutta vaaleanpunaista syysvuokkoa, tai sitten ei yhtään. Alkuperäinen kasvi on toki omalla paikallaan, mutta osia siitä oli homehtunut, ehkä liian tiiviisti ympäröivän kasvuston takia. Poistin saastuneet osat ja toivon, että jäljelle jäänyt osa voi hyvin jatkossakin ja jaksaa kukkia syksyllä.

Yllä syysvuokon kukintaa viime syksyltä. 

Keskikesän kukintaa

Valkoinen varjolilja

Lyhyen mökkiloman ja pienen kesäretken jälkeen olen vihdoin päässyt pihapuuhien pariin. Kaikki kasvaa kohisten ja varsinkin rikkaruohot rehottavat, sillä en ole tänä kesänä juurikaan ehtinyt niitä kitkemään - ja melko huonosti sen homman hoidin viime vuonnakin ;) Tässä pätee kyllä paremmin kuin hyvin vanha sananlasku 'Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää'.

Keskikesän kukintaa kuvasin hiukan tänään. Moni kukkanen jäi tänä kesänä kuvaamatta kun en ajoissa ollut asialla. Onneksi moni on vielä kukassa ja syyskukkijatkin ovat vielä tulossa.

Morsiusleinikki jaksaa edelleen kukkia Valamonruusun katveessa. Todella huikea suoritus, sillä ensimmäiset kukat avautuivat toukokuun loppupuolella eli niitä on riittänyt jo yli kuukauden ajan.

Yksi varjoliljakin on hakeutunut Valamonruusun helmoihin. Näitä siementaimia putkahtelee eri paikoista, mikäs sen mukavampaa. 

Tässä varjoliljaa kuunliljapenkissä, jonne sen alun perin olen istuttanut. Yhdestä sipulista on vuosien mittaan tullut rehevä kasvusto.

Jättipoimulehti

Jasmike

Likusterisyreeni