Hääpäivä

Tänään on kolmekymmentäneljä vuotta siitä kun pitkän kaavan mukaan sanoimme toisillemme tahdon. Oli kaunis, helteinen heinäkuun lauantai. Vihkiminen tapahtui vanhempieni talossa, jonka isäni oli juuri saanut valmiiksi sinä kesänä. Olisin halunnut, että meidät vihitään pihamaalla niittykukkien keskellä, mutta vanhempani pelkäsivät maalaisromanttisten äänien, lehmien ammunnan ja traktorien säksätyksen, pilaavan tunnelman. Meidät siis vihittiin olohuoneessa lähimpien sukulaisten ja ystävien ollessa läsnä. Varmasti hyvä ratkaisu siinäkin suhteessa, että mieheni sisaren pianolla soittamat Toivo Kuulan Häämarssi alussa ja Oskar Merikannon Romanssi lopussa, kuuluivat paremmin sisällä kuin avoimien ikkunoiden kautta ulos olisivat kuuluneet.

Hääpäivän juhlintaan kuului tänä vuonna päivällinen, maukkaita ahvenfileitä Faros-laivalla. Ja tietenkin iltaskumppa puutarhassa, tuo musta Elysee on meidän traditiomme. Kuvan ainoa kukkanen on miehen aamiaistarjottimelle piharuukusta noukkima pelargoni ;) Kattauksen alla oleva tarjotin on Marimekon Vihkiruusu, joka odotti meitä keittiön pöydällä palatessamme 30 v -häämatkalta. Silloin tarjottimella oli myös aitoa shampanjaa, tyttären ja miehensä hankintoja molemmat.

Varjolilja

Yksi perinneperennasuosikeistani, varjolilja aloitti kukkien avaamisen viime viikonloppuna. 

Jonkin tietolähteen mukaan varjolilja tuoksuu vain illalla/yöllä, jolloin kiitäjäperhoset toimivat pölyttäjinä. Omissa kukissani pörräsi kimalaisia keskellä päivää täydessä työn touhussa, mutta kuvaa niistä en onnistunut saamaan, olivat liian nopeita minulle ja digipokkarilleni.

Valkoinen varjolilja on hennompi ja matalampi kuin punertava siskonsa. Kukkiakin on harvemmassa, mutta se on aivan ihastuttava ja tulevan kuupuutarhani ehdoton kuningatar.

Valkoisen varjoliljan taimen sain veljeni vaimolta, joka puolestaan oli joskus saanut niitä veljensä vaimolta ... näinhän perinneperennat ovat kautta aikojen levittäytyneet.




Punainen varjoliljakasvustoni on peräisin yhdestä ainoasta (hajonneesta) sipulista, jonka vuosia sitten kaivoin miehen isoäidin pihasta. Tämä sitkeä liljakasvi lisääntyy siis kokonaisista sipuleista, mutta myös yksittäisistä sipulisuomuista ja siemenestä. Kasvi on tukeva ja varret säilyvät talventörröttäjinä, korkeus vaihtelee kasvupaikan mukaan. Omani ovat 'miehenkorkuisia' ja todella näyttäviä varsinkin kukinnan aikaan.

Pioni ja ruusuja

Eilisen hellepäivän ansiosta pionin nuput avautuivat tänään, tai siis ensimmäiset niistä. Nuppuja on todella paljon, enemmän kuin moniin vuosiin. Pioni on 'Karl Rosenfield', se klassinen punainen pioni, jonka saa jos ostaa pionin nimettömänä tummanpunaisena lajikkeena.  Se on kerrattukukallinen tai usein hieman vajavaisesti kerrattu lajike. Omani  on tuollainen vajavaisesti kerrattu. Kukat hiukan vaihtelevat ja saman kasvin kukissa osassa on keskellä täysin keltaiset heteet, osassa pieniä terälehtiä myös heteiden keskellä. 

 

 

Pihassani kasvaa ainoastaan pensasruusuja, ryhmäruusuja en ole koskaan harrastanut. Tällä hetkellä parhaassa kukassa ovat punalehtiruusu ja vuoriruusu. 

Punalehtiruusu

Ruusuni kasvavat melkoisen 'hoitamattomina', sillä vanhoilla pensasruusuilla leikkaamisen tarve on yleensä melko vähäinen. Nyt kuitenkin huomasin punalehtiruusussani ruusunruostetta. Tautia tavataan eniten kylminä ja kosteina kesinä, jollainen tämän kesän alku on ollut. Aikaisempina vuosina en ole sitä omissa pensaissani huomannut. Punalehtiruusu on erityisen herkkä tälle sienitaudille, mutta esimerkiksi kurtturuusua se ei yleensä vaivaa. Leikkasin punalehtiruususta kaikki taudin vaivaamat oksat ja lisäksi poistin muitakin kuolleita versoja. Ehkä olisi syytä käydä joka vuosi puskat läpi ja poistaa kuolleet tai huonokuntoiset versot, kasvitaudit kun yleensä juuri sellaisiin ensimmäiseksi iskevät. 

Toinen tällä hetkellä kukassa oleva ruusuni on Harisoninkeltaruusu. Se on pimpinellaruusuja ja on siis kova vaeltamaan eli leviää juuriversoista. Kuvassa taustalla on vuosi sitten istuttamani kirsikkapuu 'Chokoladnaja'. Sen kukinnan valitettavasti menetin tänä keväänä, mutta raakileiden määrästä päätellen kukinta on ollut ylenpalttista. Vaikka kukinnan menetinkin, toivottavasti en menetä koko satoa linnuille! 

Mooseksenpalavapensas ei ole sen paremmin pioni kuin ruusukaan, mutta pääsi mukaan kuvitukseen, koska kasvaa kurtturuusun kupeessa. Kurtturuususta kun ei itsestään satu juuri nyt kuvaa olemaan käsillä, vaikka myös ne kukkivat parhaillaan.  

Sastamalan satoa

Meidän kesäämme on kuulunut jo vuosien ajan kesäkuun viimeisen viikonlopun vietto Vanhan kirjallisuuden päivillä Vammalassa (nyk. Sastamala). Kirjafriikkinä puutarhailijana etsin sieltä täydennystä vanhojen puutarhakirja-aarteiden kokoelmaani ja jälleen muutama lähti mukaan, kuinkas muutenkaan.

Frans Salosen Puutarhakirja vuodelta 1929 on tarkoitettu 'puutarhanhoidon opetusta ja ominpäin opiskelua varten'. Teos on varsin perusteellinen, n. 750 sivua pääasiassa tekstiä, mutta joukossa on myös piirros- ja valokuvia. Kirjasta löytyy mm. ohjeet 'kukkasipulien hyötämiseen kasvi- ja asuinhuoneissa', samoin myös kielojen ja ruusujen osalta. Koristetarha-osuudessa on luetteloitu koristepuita ja -pensaita, monivuotisia koristekasveja ja yksivuotisia kukkakasveja sekä köynnöskasveja yhteensä 15 aukeamalla. Samoja tuttuja kasveja näyttävät olevan, osalla vain vieraalta kuulostava suomenkielinen nimi. Esimerkiksi atsalea on nimeltään sielikkö.

Paul Olssonin kirja Suomen puutarhataidetta on painettu vuonna 1946. Kirjassa on lyhyt johdanto, jonka osassa 'Tulevaisuuden puutarha' ennakoidaan, että 'Puutarhalla tulee olemaan paljon suurempi merkitys kuin sillä tähän saakka on ollut. Kenties ihmiskunnan elämä päättyy siellä missä alkoikin - paratiisin yrttitarhassa.' Muutoin kirjan rakenne on se, että joka sivulla on aiheeseen liittyvä mustavalkoinen valokuva ja lyhyt kuvateksi, yhteensä n. 150 kuvaa. Aiheina on mm. Vanhoja ja uusia puutarhatyylejä, Puutarha ja maasto, Vesi ja vehreys sekä tietenkin puutarhan erilaiset rakenteet ja kasvit ja istutukset.

Hieman uudempi teos (vuodelta 1961) on puolestaan tsekkiläisen humoristin Karel Capekin pikkukirja Puutarhurin vuosi. Suomentaja luonnehtii kirjaa alkusanoissaan '... kyseessä ei olekaan mikään puutarhanhoidon käsikirja vaan lähinnä puutarhanhoitajan mielialojen ja kommellusten selvittely'. Capek tekee leppoisaan tapaan pilaa 'himopuutarhurien' heikkouksista ja edesottamuksista vuoden kahtenatoista kuukautena.   

Puutarhakirjojen lisäksi mukaan lähti kolme runokirjaa sekä yksi pieni satukirja, Nelma Sibeliuksen Satusaaren haltija vuodelta 1950, jossa on kolme erillistä tarinaa. Runokirjojen painovuodet ovat hiukan uudempia, mutta runoista pääosa 1800-luvun lopusta tai 1900-luvun alusta. Erityisesti haluan mainita Kirjapajan vuonna 2002 painaman taideteoksen Rakkauden laulu. Siinä on Rabindranath Tagoren runojen kuvituksena Lii Hannukkala-Pohjanmiehen silkkimaalauksia. Kauniita ovat sekä kuvat että runot.

Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä kävimme Pukstaavissa. Se on vuosi sitten avattu museo, joka on erikoistunut suomalaisen kirjan ja kirjallisuuden kulttuurihistoriaan. Pukstaavi sijaitsee vanhassa apteekkarin talossa Sastamalan keskustassa. Tämä kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on peruskorjattu museon käyttöön. Myös piha-alue on kunnostettu kauniisti, siitä esimerkkinä muutama kuva istutusalueista. Itse museo on myös vierailemisen arvoinen. Me tutustuimme siihen viime vuonna, joten tällä kertaa vain kahvittelimme terassilla.

Suven suloisuutta

Juhannuksena oli suvi suloisimmillaan - niin kuin kuuluu ollakin. Tämän viikon alku on puolestaan palauttanut maan pinnalle ja antanut muistutuksen Suomen suven toisesta puolesta. Vielä on kesää jäljellä, joten eiköhän tässä suven kauniimmasta ja lämpöisemmästäkin puolesta päästä nauttimaan, ehkä jo ensi viikonloppuna.

Jonkin verran kuvasin pihassa. Osa kuvista onnistui, niitä tässä ilman sen suurempia selvityksiä. Osa jäi taas valitettavasti epäselviksi tai kukkaset niissä eivät olleet edukseen. Esimerkiksi siniset akileijat, joita pihassani on monenmoisia, eivät olleet halukkaita yhteistyöhön minun ja kamerani kanssa! 

Siperiankurjenmiekat

Vuorikaunokki

Vuoriruusu aloittelee kukintaa

Akileijoja

Nora Barlow akileijan jälkeläinen

Japaninruusukvitteni

Kultatyräkki

Lemmikkejä likusterisyreenin juurella

Juhannuksen kielot

Näiden kielojen kera toivotan kaikille oikein mukavaa ja aurinkoista juhannusta.

Tämän kimpun vein äidille juhannustervehdyksenä. Hänellä oli kieloja hääkimpussaan joulukuussa 1952. Tässä on omalta pihalta poimittuja valkoisia ja vaaleanpunaisia kieloja. Lehtien vesipisarat ovat jääneet pesuvedestä, sillä ne olivat niin siitepölyn tahrimia, että niitä täytyi hiukan siistiä.

Kielo on minulle SE juhannuskukka. Luultavasti ihan lapsuuden peruja, sillä äiti poimi aina pienen kimpun kieloja juhannuspöytään. Nykyisin minä tuon hänelle kieloja juhannuksen ja joulun aikoihin. Ihana tuoksu tulee jo muutamasta kukkasesta!